Ruokablogilistan kärjessä

maanantai 20. lokakuuta 2014

Vanilja -valkosuklaapannacotta


3 kpl liivatelehteä

1 kpl vaniljatanko

4 dl kuohukermaa

0,25 dl sokeria

1 pkt Pandan valkosuklaata (130g)

6kpl Passiohedelmää

1-2 rkl sokeria

0,25 dl Appelsiinimehua


Pehmitä liivatelehdet kylmässä vedessä.
Halkaise vaniljatanko ja pane puolikkaat, kerma ja sokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. Siirrä kattila pois liedeltä.
Lisää valutetut ja puserretut liivatelehdet sekä paloiteltu suklaa. Jätä suklaalevystä yksi rivi koristeluun. Kun suklaa on sulanut poista vaniljatanko. Jäähdytä seos kylmävesihauteessa koko ajan sekoittaen. Jaa pannacotta jälkiruoka-astioihin tai laseihin ja pane jääkaappiin hyytymään.
Halkaise passiohedelmät ja koverra hedelmälihat irti. Mausta seos sokerilla ja lisää appelsiinimehu. Lusikoi passiokastike annosten päälle juuri ennen tarjoilua. Raasta jäljelle jääneestä suklaasta rouhetta päälle.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Appelsiinilla maustettu maa-artisokkakeitto ja pähkinäiset krutongit



Bongasin Glorian ruoka ja viini –lehdestä herkullisen keiton, jonka reseptiin tein pientä hienosäätöä. Toimii loistavasti alkuruokana tai pääruokasi pikkunälkään.

Maa-artisokkakeitto

1 kg maa-artisokkaa
2-3 jauhoista perunaa
1 purjo
50 g voita
3 rkl sataykastiketta
1 appelsiini kuori raastettuna
1 appelsiinin mehu
vettä
suolaa
kasvisliemikuutio


Kuori ja huuhtele maa-artisokat kylmään veteen. Kuori ja pilko perunat. Pilko purjon vaalea osa kuutioiksi. Sulata voi kattilassa ja kuullota maa-artisokkia, perunoita ja purjoa muutama minuutti. Lisää sataykastike ja hauduta hetki. Lisää vettä  niin että kasvikset juuri peittyvät. Lisää joukkoon yksi kasvisliemikuutio ja raastettu appelsiinin kuori. Keittele kypsäksi n. 20 minuuttia. Lisää lopussa appelsiinista puristettu mehu joukkoon. Soseuta sauvasekoittimella pehmeäksi ja lisää suola.



Pähkinäiset krutongit

Saaristolaisleipää
2 dl pähkinöitä oman maun mukaan
1 rkl siirappia
1 rkl voita
ripaus suolaa
tummaa balsamikastiketta

Tee saaristolaisleivästä n. 1x1 cm kokoisia kuutioita. Paahda pannulla miedolla lämmöllä kuutioihin rapea pinta ja nosta sivuun. Paahda pähkinöihin väri pintaan. Lisää joukkoon voi ja leipäkuutiot. Valuta sekaan siirappia ja ripaus suolaa. Tarjoa keiton lisukkeena. Viimeistele annos tummalla balsamikastikkeella.

Mikäli haluat tehdä saaristolaisleivän itse, niin loistavan reseptin löydät täältä: http://popchefkuronen.blogspot.fi/2013/12/saaristolaisleipa.html

maanantai 1. syyskuuta 2014

Ranskalainen gratinoitu sipulikeitto


Ranskalaisen keittiön asema yhtenä maailman parhaista ellei parhaana keittiönä ei kaipaa perusteluja. Monipuolinen ja laadukas valikoima, maailman arvostetuimmat kokit ja se, että gastronomian universaali sanasto on suurelta osin ranskankielistä, ovat jo väkeviä todisteita siitä, että makunystyröitä hemmotellaan. Tässä yksi helppo resepti jolla viilenevinä syysiltoina pääsee hyvin ranskalaiseen tunnelmaan. Sopii loistavasti alkuruoaksi tai kevyeksi lounaaksi.

500g sipulia
4 valkosipulinkynttä
50g voita
1 rkl rypsiöljyä
1 l lihalientä
1 laakerinlehti
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl mustapippuria
0,5 tl paprikajauhetta
2 dl kuivaa valkoviiniä
Ranskanleipää tai muuta vaaleata leipää
150 g juustoraastetta (oman maun mukaan)

Kuori sipulit ja viipaloi ne. Pilko valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita voin ja öljyn seoksessa kattilassa miedolla lämmöllä vajaa puoli tuntia. Sipulit saavat vähän ruskistua. Ripottele sekaan vehnäjauhot, lihaliemi ja mausteet. Kiehuttele hiljalleen minimissään puoli tuntia. Lisää sen jälkeen valkoviini ja anna kiehua vielä n. 5 minuuttia.

Muotoile leivästä annoskulhon muotoiset ja kokoiset ”kannet”. Lisää päälle juustoraastetta ja gratinoi uunin ylätasolla niin, että juusto kauniisti ruskettuu. Nosta leipäkannet keiton päälle ja koristele timjaminoksalla.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Raparperi-mansikkapiirakka


Murutaikina

250 g 
voita
8 dl
 vehnäjauhoja
3 dl
 sokeria
2 tl
 leivinjauhetta
2 tl
 ruokasoodaa
2 tl
 vaniljasokeria

Pohjataikina

2 dl 
piimää
1 kpl 
munaa

Täyte

5 dl
 raparperia (paloiteltuna)
5 dl mansikoita (paloiteltuna)
1 prk kermaviiliä
1 prk 
maitorahkaa
2 dl
 sokeria
2 kpl 
munaa
3 tl 
vaniljasokeria

Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siihen voisula. Nypi murumaiseksi. Siirrä murutaikinasta pari desiä sivuun. Lisää loppuun murutaikinaan piimä ja muna. Sekoita hyvin. Levitä taikina joko leivinpaperilla peitellylle uunipannulle tai voideltuun vuokaan. Ripottele pohjataikinan päälle pilkotut raparperit ja mansikat. Sekoita loput täytteen ainekset keskenään. Kaada seos raparperien ja mansikoiden päälle. Ripottele pinnalle aiemmin sivuun siiretty muruseos. Paista 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

Pyöräytä valmiin piirakan päälle vaniljajäätelöpallo ja kerää raikuvat aplodit kanssasyöjiltä.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Suklaiset kuppikakut


Päätin jättää tällä kertaa tyttären synttärijuhlilta perinteisen täytekakun väliin ja korvata ne kuppikakuilla. Vielä kun 5v. antoi idealle siunauksen ja oli innoissaan auttamassa, ei asia jäänyt kaduttamaan. Helppo ja tyylikäs setti valmiina “annospaloina” teki kauppansa niin aikuisille kuin lapsillekin.
Pohja:
150 g tummaa suklaata
100g sulatettua voita
2 munaa
1 prk ranskankermaa
2 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta (Van Houten)
Kuorrute:

200 g tuorejuustoa
65 g huoneenlämpöistä voita
5 dl tomusokeria
3 tl vaniljasokeria

1 tl elintarvikeväriä
Tee suklaasta karkeaa rouhetta. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. Lisää joukkoon sulatettu voi, ranskankerma ja sokeri.
 Sekoita keskenään vehnäjauho, suklaarouhe, sooda, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakaojauhe. Lisää jauhoseos voin ja munien joukkoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Nosta taikina lusikoilla muffinssivuokiin ja kypsennä 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.
Valmista kuorrute vatkaamalla ainekset keskenään kuohkeaksi vaahdoksi. Pursota jäähtyneiden muffinssien päälle.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Sitruksinen mustikkahillo



Nyt alkaa olla oikea hetki siirtää kesän maut talteen. Hillojen tekeminen on helpompaa kuin äkkiseltään arvaa ja ihan koko satoa ei tarvitse purkittaa vaan hilloja voi näppärästi tehdä myös pienempiä määriä. Kun muistaa muutaman perusjutun on lopputulos helposti hyvä. Käytä säilöntään hyvälaatuisia raaka-aineita, puhdista ainekset hyvin, pese purkit pullot ja kannet hyvin ja jos mahdollista kuumenna astiat ennen purkittamista tai pullottamista. Täytä purkit ja pullot pintaan asti ja sulje heti. Säilytä hilloja viileässä ja valolta suojattuna.
Sitruksinen mustikkahillo

1 l Mustikoita
0,5 dl vettä
1 kanelitanko
1 sitruunan kuori raastettuna
250 g Dansukker hillosokeria
1 tl vaniljasokeria

Sitruksinen mustikkahillo saa vativammankin herkuttelijan hymyilemään. Laita mustikat, vesi, kanelitanko ja raastettu sitruunan kuori kattilaan ja kuumenna, kunnes muodostuu vesihöyryä. Lisää tämän jälkeen Dansukker hillosokeria koko ajan sekoittaen

Kiehuttele hiljalleen 10–15 minuuttia ja mausta lopuksi valmis hillo vaniljasokerilla. Anna hillon jäähtyä puolisen tuntia, kuori pinnalle mahdollisesti muodostunut vaahto ja poista kanelitanko. Lataa hillo hyvin pestyihin purkkeihin ja Säilytä viileässä.


Lisää reseptejä ja lisätietoa hilloamisesta: www.dansukker.fi

torstai 26. kesäkuuta 2014

Mansikka-piparminttuhillo


Nyt alkaa olla oikea hetki siirtää kesän maut talteen. Hillojen tekeminen on helpompaa kuin äkkiseltään arvaa ja ihan koko satoa ei tarvitse purkittaa, vaan hilloja voi näppärästi tehdä myös pienempiä määriä. Kun muistaa muutaman perusjutun on lopputulos helposti hyvä. Käytä säilöntään hyvälaatuisia raaka-aineita, puhdista ainekset hyvin, pese purkit, pullot ja kannet hyvin ja jos mahdollista kuumenna astiat ennen purkittamista tai pullottamista. Täytä purkit ja pullot pintaan asti ja sulje heti. Säilytä hilloja viileässä ja valolta suojattuna.
Mansikka-piparminttuhillo
1 l mansikoita
3dl Dansukker hillosokeria
1 tl vaniljasokeria
2 oksaa tuoretta piparminttua
0,25 dl vettä
Perinteinen mansikkahillo saa kivaa lisätwistiä piparmintusta!
Kaada kattilaan pestyt ja pilkotut mansikat, pari piparmintun oksaa ja vesi. Kuumenna hetki ja lisää Dansukker Hillosokeri joukkoon. Keitä hiljalleen noin 10 minuuttia ja mausta lopuksi valmis hillo vaniljasokerilla. Anna jäähtyä vartti ja purkita hillo puhtaisiin hillopurkkeihin.  Nosta jäähtyneet purkit kylmään ja kerää seuraavilla kesteillä aploodit talteen.

Lisää reseptejä ja lisätietoa hilloamisesta: www.dansukker.fi

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Tryffeli-kukkakaalipyree, kampasimpukat, chilihillo ja yrttivaahto


Erinomainen ja juhlava alkuruoka


Tryffeli-kukkakaalipyree

1 kukkakaali
2 prk kookosmaitoa
1 rkl tryffeliöljyä
2 rkl voita
suolaa
mustapippuria

Leikkaa kukkakaali nupuiksi. Keitä ne kypsäksi kookosmaidossa. Valuta kookosmaito talteen. Kaada kukkakaalit takaisin kattilaan. Lisää tryffeliöljy ja voi. Soseuta sauvasekoittimella. Ohenna tarvittaessa kookosmaidolla. Mausta suolalla ja pippurilla.

Chilihillo

2 keskivahvaa chiliä
2 oksaa timjamia
0,5 dl sokeria
0,5 dl vettä

Pilko chili pieneksi silpuksi. Freesaa chilit nopeasti öljyssä. Lisää timjami, sokeri ja vesi. Keittele kasaan n. 10-15 min. Nosta viileään jäähtymään

Yrttivaahto

1 pnt haluamaasi yrttiä (esim. meirami, minttu, basilika, vesikrassi)
2 rkl voita
1 salottisipuli
2 dl kasvislientä
1 dl valkoviiniä
2 dl kermaa
Puolikkaan sitruunan mehu
Suolaa
Pippuria

Hienonna yrtit sauvasekoittimella. Kuulota pieneksi pilkottu sipuli öljyssä tai voissa. Lisää viini ja kasvisliemi ja keitä kasaan niin että jäljellä on puolet. Lisää kerma ja yrtit. Kiehauta nopeasti ja mausta suolalla ja pippurilla. Siivilöi kastike ja poraa vaahdoksi juuri ennen tarjoilua


Kampasimpukat

2 kampasimpukkaa/hlö
öljyä
voita


Paista kuumalla pannulla voissa n. 2-3 minuuttia per puoli niin että kampasimpukat saavat kauniin paistopinnan. Valele välillä voilla. Annan simpukoiden levätä hetki ennen tarjoilua

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Wieninleike ja pottumuusi


Itävallan yksi tunnetuimmista perinneruoista on Suomeenkin väkevästi rantautunut Wieninleike eli Wiener Schnitzel. Leivitetty vasikanleike alkaa olla klassikokamaa lähestulkoon jokaisesta keittiön omistavasta huoltoasemasta joskus jopa fiininpäänkin ravintolaan.
Viime keväänä Wienissä käydessäni oli pakko testata paikallinen versio ja sehän tarjoiltiin perunasalaatin kera niin kuin usein siellä tapana on ja itse pihvi oli lähipitseriasta tilatun lätyn kokoinen. Suomessa leike on tapana tilata joko ranskalaisilla tai perunamuusilla.
Tänään päädyin muusiin ja toimiihan se!

4 possun ulkofilepihviä tai vasikkaa
2 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
1 tl valkopippuria
2 munaa
2 dl korppujauhoja
voita

Lisäksi


Anjovisfileitä
Kaprista
Sitruunaa

Nosta fileet huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen käsittelyä. Nuiji fileet kelmun välissä ohuiksi. Sekoita vehnäjauhot, suola ja valkopippuri yhdelle lautaselle. Riko munat ja vispaa rakenne rikki toiselle lautaselle ja lisää korppujauhot kolmannelle. Kääntele pihvit ensin vehnäjauhoseoksessa, sitten kanamunassa ja lopuksi korppujahossa. Nosta pihvit pannulle ja paista voissa molemmin puolin n. 4-5 minuuttia. Koristele anjovisfileellä, kapriksella ja sitruunalla. Tarjoile pottumuusin tai ranskalaisten kanssa.


perjantai 3. tammikuuta 2014

Karjalanpaisti a´la Popchef


Popchef ja Hardy´s etsivät syksyn aikana viinilähettilästä Hardy´sin perinteikkäälle viinitilalle Australiaan. Thomas Hardy perusti viinitilansa yli 150 vuotta sitten ja tänä päivänä perintöä viedään eteenpäin jo kuudennessa sukupolvessa. Koska perinteet ovat Hardy´sin viinitilalla tärkeässä roolissa ja tietotaitoa on siirretty isältä pojalle, innostuimme keräämään Suomipopin kuulijoiden avustuksella suosituimpia suomalaisia perinneruokia. Ehdotuksia saatiin piimäjuustosta, läskisoosin kautta kalakukkoon, mutta terävin kärki erottui joukosta. Popchefin tehtävänä oli tehdä kolmesta eniten ääniä saaneesta reseptistä päivitetyt versiot ja mikäli mahdollista pienellä australialaisella twistillä.

Eniten ääniä sai Karjalanpaisti! Nimikin jo kertoo mistä herkku on kotoisin. Monilla nimillä kutsuttu paisti sai karjala –etuliitteen levitessään sotien jälkeen evakkojen mukana koko maahan. 1950 –luvulla karjalanpaisti oli suosittua tarjottavaa, kun evakot järjestivät kylä- ja heimojuhliaan. Perusohjeesta liikkuu useita erilaisia muunnelmia. Popchefin näkemys suomalaisten suosikkiperinneruoasta alla:

Karjalanpaisti a´la Popchef

500 g Naudan ulkopaistia
500 g Porsaan kassleria
300 g Lampaan potkaa
2 Porkkanaa
2 Palsternakkaa
2 Sipulia
Suolaa
Maustepippuria
2 Laakerinlehteä
Rypsiöljyä
Voita
Timjamia
Salvian lehtiä

Kuutioi lihat reiluhkon kokoisiksi paloiksi. Ripottele suolaa päälle. Kuutioi myös kasvikset valmiiksi. Ruskista lihat rypsiöljyssä ja voissa kauttaaltaan padassa. Lisää kasvikset mukaan ja sekoita. Kaada vettä pataan niin että lihat ja kasvikset peittyvät. Anna kiehua hetki. Kaavi pintaan nouseva sakka ja vaahto pois, jotta liemestä tulee kirkas. Lisää joukkoon muutama kokonainen maustepippuri ja laakerinlehdet. Jätä muhimaan kannen alle miedolla lämmöllä 3-4 tunniksi. Sekoita välillä ja tarkista nesteet. Lisää vettä tarvittaessa. Heitä loppuvaiheessa hieman timjamia ja muutama salvian lehti sekaan. Tarkista lopuksi suola.


Puikulaperuna- ja maa-artisokkamuusi

500 g Maa-artisokkaa
800 g Lapin puikulaperunaa
suolaa
50 g voita
1 dl maitoa

Kuori perunat ja maa-artisokat. Keitä kypsäksi. Kaada vesi pois. Lisää voi ja suola. Lämmitä maito mikrossa ja lisää pikkuhiljaa joukkoon. Poraa vatkaimella kuohkeaksi.

Viinisuositus: Hardys Crest Cabernet Shiraz Merlot 9,98 €

torstai 2. tammikuuta 2014

Popchefin makaronilaatikko


Popchef ja Hardy´s etsivät syksyn aikana viinilähettilästä Hardy´sin perinteikkäälle viinitilalle Australiaan. Thomas Hardy perusti viinitilansa yli 150 vuotta sitten ja tänä päivänä perintöä viedään eteenpäin jo kuudennessa sukupolvessa. Koska perinteet ovat Hardy´sin viinitilalla tärkeässä roolissa ja tietotaitoa on siirretty isältä pojalle, innostuimme keräämään Suomipopin kuulijoiden avustuksella suosituimpia suomalaisia perinneruokia. Ehdotuksia saatiin piimäjuustosta, läskisoosin kautta kalakukkoon, mutta terävin kärki erottui joukosta. Popchefin tehtävänä oli tehdä kolmesta eniten ääniä saaneesta reseptistä päivitetyt versiot ja mikäli mahdollista pienellä australialaisella twistillä. 
Toiseksi eniten ääniä sai legendaarinen makaronilaatikko. Yksi Suomen suosituimmista kotiruoista oli vielä  1950 –luvulle saakka juhlaruokaa. Alun perin makaronilaatikossa ei ollut lihaa lainkaan, mutta varsinkin jauhelihalla täytetystä liha-makaronilaatikosta on tullut sittemmin sen tunnetuin versio Suomessa.
Alla Popchefin päivitetty näkemys klassikosta.

Kaveriksi voit leipoa vaikka uunituoreita sämpylöitä. Tässä linkki Popchefin helppoihin sämpylöihin: http://popchefkuronen.blogspot.fi/2013/10/popchefin-helpot-sampylat.html


Popchefin makaronilaatikko

400g karitsan paistijauhelihaa
300g Penne pastaa
1 iso tomaatti
0,5 pkt pekonia
0,5 pnt basilikaa
1 iso sipuli
2 rkl tomaattipyrettä
voita
suolaa
mustapippuria
rucolaa
parmesanjuustoa
oliiviöljyä

Munamaito

3 kpl munaa
7 dl maitoa
suolaa
mustapippuria


Ruskista pekoni kuivalla pannulla. Nosta odottamaan sivuun. Lisää nokare voita pannulle ja kuullota sipuli. Lisää joukkoon jauheliha ja ruskista. Lisää silputtu tomaatti, basilica, tomaattipyre, suolaa ja mustapippuria. Anna muhia hetki.

Keitä pasta lähes kypsäksi. Voitele uunivuoka ja lisää siihen pasta ja jauhelihaseos. Sekoita. Ripottele paahdettu pekoni joukkoon. Kaada munamaito päälle ja paista uunissa 175 astetta 50-60 minuuttia.

Laita rucola kulhoon ja lisää tilkka oliivipöljyä. Pyöräytä myllystä hieman mustapippuria sekaan. Pyörittele. Nosta valmiin annoksen päälle nippu rucolaa ja raasta parmesanjuustoa mukaan.

Viinisuositus: Hardys VR Cabernet Sauvignon 7,98 €

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Popchefin tuunattu hernesosekeitto ja australialainen lihapiirakka


Popchef ja Hardy´s etsivät syksyn aikana viinilähettilästä Hardy´sin perinteikkäälle viinitilalle Australiaan. Kuka on tuo onnekas ja minkälaisia kuulumisia toiselta puolelta maailmaa saadaan, selviää keväällä.
Thomas Hardy perusti viinitilansa yli 150 vuotta sitten ja tänä päivänä perintöä viedään eteenpäin jo kuudennessa sukupolvessa. Koska perinteet ovat Hardy´sin viinitilalla tärkeässä roolissa ja tietotaitoa on siirretty isältä pojalle, innostuimme listaamaan Radio Suomipopin kuulijoiden avustuksella suosituimpia suomalaisia perinneruokia. Ehdotuksia saatiin piimäjuustosta, läskisoosin kautta kalakukkoon, mutta terävin kärki erottui joukosta. Popchefin tehtävänä oli tehdä kolmesta eniten ääniä saaneesta reseptistä päivitetyt versiot ja mikäli mahdollista, pienellä australialaisella twistillä. 
Kolmanneksi eniten ääniä sai hernekeitto, jonka juuret löytyvät antiikin Kreikasta. Vuosisatojen aikana se on valloittanut maailman aika laajalti ja siitä on tullut universaalia perinneruokaa. Australiassa hernekeiton kanssa tarjoillaan usein australialaista lihapiirakkaa.  Alla Popchefin päivitetty näkemys combosta.

Australialainen lihapiirakka

400 g Jauhelihaa
300 g Tomaattimurskaa
2 salottisipulia
2 rkl Worchesterkastiketta
Lehtitaikinaa
2 dl Lihalientä
2 rkl Maissitärkkelystä
1 Muna

Nosta lehtitaikina sulamaan. Pilko sipuli ja kuullota pannulla voissa. Lisää jauheliha ja ruskista. Kaada joukkoon lihaliemi, worchesterkastike, tomaattimurska ja maissitärkkelys. Keittele hetki kasaan. Jätä jäähtymään. Jauhelihaseos saa olla aika jämäkkää.
Kauli lehtitaikinaa hieman ohuemmaksi. Voitele pienet piirakkavuoat ja vuoraa pohja ja reunat taikinalla. Lusikoi jauhelihaseosta pohjalle. Voitele taikinan reunat munalla ja leikkaa taikinasta kansi päälle. Painele kannen päälle haarukalla tai veitsellä ilmareiät. Voitele lopuksi vielä näkyvissä oleva taikina. Paista uunissa 220 asteessa n. 15 min.

Viinisuositus: Hardys Stamp Shiraz Cabernet 8,98 €


Popchefin tuunattu hernesosekeitto

2 pussia pakasteherneitä (400 g)
1 pieni sipuli
1 rkl voita
4 dl kasvis- tai kanalientä
suolaa
sokeria
mustapippuria
0.5 pnt Basilikaa
1 prk Ranskankermaa
2 tl sitruunamehua
Herneenversoa
Maitovaahtoa

Leikkaa sipuli ja kuullota kattilan pohjalla voissa. Lisää joukkoon kasvisliemi ja keitä muutama minuutti. Lisää herneet ja keittele n. 5 minuuttia, Kunnes herneet ovat sulaneet ala soseuttamaan keiton samalla kypsyessä. Mausta keitto ja lisää Ranskankerma joukkoon. Anna läämetä vielä hetki ja poraa sauvasekoittimella sileäksi. Korsitele vaahdotetulla maidolla ja herneenversolla. Voit halutessasi paistaa myös pekonia rapeaksi ja silputa päälle.

Viinisuositus: Hardys Stamp Chardonnay Semillon 8,98 €