Ruokablogilistan kärjessä

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Paahdettua siikaa, sitruunarisottoa ja muhennettua pinaattia


Coregonus lavaretus, eli tuttavallisemmin siika on herkullinen vaihtoehto ruokapöytään sen perinteisen lohen paikalle. Hienon maun takia siika on myös helppo valmistaa, koska suola, pippuri, voi ja pannu riittävät. Toki Siiasta on moneksi, mutta yleensä noilla pärjää pitkälle. Kun kaveriksi pyöräyttää herkullisen ja täyttävän sitruunarisoton ja kruunaa setin muhennetulla pinaatilla, on käsillä kokonaisuus jolla hurmaat vaativammankin ruokailijan.

1 siikafilee / ruokailija
suolaa
valkopippruria

2 salottisipulia
75 g voita
2 rkl oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
1 l kasvislientä
1 sitruuna
1 rosmariinin oksa
1 munankeltuainen
1 dl raastettua parmesaania (vähän myös risoton pinnalle)
4 rkl kermaa
suolaa
valkopippuria

Pilko salottisipulit pieneksi silpuksi. Lisää kattilaan öljy ja puolet voista. Freesaa sipulit, jonka jälkeen lisää riisi. Sekoita hyvin, niin että kaikki riisit imevät osansa rasvasta. Kuumenna toisessa kattilassa kasvisliemi ja pidä se kiehuvana.

Kaada yksi kauhallinen kerrallaan riisien joukkoon, sekoita ja anna imeytyä miedolla lämmöllä. Hämmennä välillä ja jatka tätä kunnes riisi on kypsynyt pehmeäksi.

Sekoita kulhossa munankeltuainen, raastettu sitruunan kuori, sitruunan mehu, raastettu parmesaani, kerma ja pippuri. Lisää seos ja loput voista risottoon hetkeä ennen tarjoilua. Tarkista lopuksi suola.

Risoton tulee muistuttaa löysää riisipuuroa, joten älä keitä sitä liian kuivaksi. Raasta valmiin risoton päälle parmesaania.

Leikkaa siikafileet annospaloiksi. Suolaa ja pippuroi kevyesti ennen kuin aloitat risoton valmistuksen. Kun olet lisännyt risottoon viimeisen kauhallisen kasvislientä kuumenna pannu ja paista fileet voissa. Ensin nahkapuoli alaspäin, niin että pinta muuttuu rapeaksi ja sen jälkeen toiselta puolelta pari minuuttia.

Ajoitus on tärkeä, ettei risotto pääse kuivumaan.


Muhennettu pinaatti

100 g babypinaattia
2 salottisipulia
0,5 dl valkoviiiniä
0,5 dl kermaa
2 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
valkopippuria

Freesaa hakattu sipuli kattilassa tai kasarissa ja lisää pinaatti, valkoviini, valkoviinietikka ja kerma. Mausta ja hauduta miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia, jotta neste vähän haihtuu.


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Pulled pork, oliivifocaccia, coleslaw ja itse tehdyt ranskalaiset


Pulled pork eli revitty possu tehdään yleensä porsaan lavasta tai kasslerista. Ideana on kypsyttää liha hitaasti niin mureaksi, että sen saa revittyä haarukalla palasiksi. Syksyn ja sadepäivien astuessa kuvioihin, on Pulled pork mitä mainioin viikonloppuruoka. Vaikka herkun valmistaminen vie reilusti aikaa, valmistuu se kuin itsestään ja samalla voit keskittyä joko muiden tykötarpeiden tekemiseen tai ruokahalun kasvattamiseen. Yleensä Pulled pork tarjoillaan hampurilaissämpylän välissä, mutta toki siitä on moneen muuhunkin. Tällä kertaa korvasin sämpylän oliivifocaccialla ja kaveriksi tein tutun coleslawn sekä itse tehdyt rapeat ranut. Kokonaisuus nousi välittömästi meidän perheen suosikkien listalle.

1-1,5 kg kassleria
1 dl fariinisokeria
1 rkl Dijon-sinappia
2 tl chilijauhetta
2 tl suolaa
2 tl mustapippuria
3 valkosipulinkynttä
1,5 dl tummaa lager-olutta
1 dl valkoviinietikkaa
0,5 dl tummaa siirappia
0,5 dl bbq-kastiketta

Tee marinadi kulhossa sekoittamalla ainekset keskenään. Nosta liha muovipussiin ja kaada marinadi sekaan. Sulje pussi tiiviiksi, nosta se kulhossa jääkaappiin ja anna marinoitua yön yli. Ota liha huoneen lämpöön vähintään tuntia ennen uuniin laittoa. Nosta liha uunivuokaan, pyöräytä myllystä mustapippuria ja suolaa pinnalle. Kaada marinadi vuoan pohjalle. Työnnä paistomittari lihan keskelle ja paista 130 asteisessa uunissa kunnes mittari näyttää 93 astetta. Riippuen lihan koosta, tämä voi viedä helpostikin 6-7 tuntia. Valele kypsennyksen aikana lusikalla muutama kerta marinadia lihan päälle. Ota kypsä liha uunista folion alle vetäytymään n. puoleksi tunniksi. Revi liha haarukalla kastikkeen joukkoon ennen tarjoilua. Viimeistele bbq-kastikkeella.

Oliivifocaccia

 4 dl vettä
50g hiivaa
2 tl suolaa
1 tl sokeria
7,5 dl vehnäjauhoja
4 rkl oliiviölyä

Lisäksi

4 rkl oliiviöljyä
sormisuolaa
tuoretta timjamia
tuoretta rosmariinia
kivettömiä oliiveja

Liota kädenlämpöiseen veteen hiiva, suola ja sokeri. Sekoita joukkoon puolet jauhoista ja oliiviöljy. Alusta taikinaan loput vehnäjauhoista. Vaivaa taikinaa muutama minuutti. Taikina saa jäädä vähän löysäksi. Jätä taikina kohoamaan liinan alle n. puoleksi tunniksi. Voitele uunivuoka (20x30cm) oliiviöljyllä. Levitä taikina vuokaan tasaisesti ja sivele leivän pintaan oliiviöljyä. Anna kohota liinan alla vielä n. 20 minuuttia. Ripottele pinnalle tuoreita timjamin ja rosmariinin lehtiä ja sormisuolaa. Lohko oliivit siivuiksi ja painele niitä tasaisesti leivän pinnalle. Paista 225 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Focaccia on valmis kun pinta on rapea ja kullanruskea.


Itse tehdyt ranskalaiset

n. 1 kg suuria kiinteitä perunoita
oliiviöljyä
50 g voita
3 valkosipulinkynttä
rosmariinia
timjamia
sormisuolaa

Kuori perunat ja suikaloi ne ranskalaiseen muotoon. Laita perunatikut kylmään veteen 15 minuutiksi likoamaan ja nosta sen jälkeen talouspaperin päälle kuivumaan. Lisää kulhoon reilusti (n. 2 dl) oliiviöljyä, pilkottu valkosipuli, rosmariinin ja timjamin lehtiä. Nosta perunatikut kulhoon ja pyöritä seoksessa hetki. Kaada perunat ja oliiviöljyseos riittävän isoon vuokaan. Lisää joukkoon voinokareet ja paista 200 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Tämän jälkeen nosta pelkät perunat leivinpaperille ja uunipellille. Nosta uunin lämpötila 250 asteeseen ja paista perunoita n. 10-15 minuuttia. Perunat ovat valmiit kun ne saavat väriä pintaan. Liaää muutama hyppysellinen suolaa ranujen päälle.

Coleslaw


¼ varhais- tai valkokaalia
4 porkkanaa
5 rkl majoneesia
0,5 dl valkoviinietikkaa
1 rkl sokeria
suolaa ja pippuria

Suikaloi kaali ja porkkanat ohuiksi suikaleiksi kulhoon. Lisää muut ainekset, mausta suolalla ja pippurilla. Anna maustua huoneenlämmössä vähintään puoli tuntia tai kunnes kaali on pehmentynyt.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Lohiburger, jättiravunpyrstöjä ja korianteri-limekastike


Lohipihvit

500-600 g lohta
2 rkl oliiviöljyä
1 sitruuna
2 kananmunaa
0,5 dl korppujauhoja
0,5 pnt hienonnettua ruohosipulia
Suolaa
Valkopippuria

Poista lohesta nahka ja ruodot. Leikkaa lohifilee pieniksi kuutioiksi kulhoon. Raasta sitruunasta kuori talteen. Lisää oliiviöljy ja purista puolikkaan sitruunan mehu lohen sekaan. Aja sauvasekoittimella karkeaksi massaksi. Lisää kananmunat, korppujauhot ja ruohosipuli. Sekoita. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Lisää sekaan myös sitruunan kuori. Anna massan vetäytyä ja maustua jääkaapissa vähintään 30 minuuttia.
Muotoile massasta pihvit kostein käsin ja ripottele vähän korppujauhoa niiden päälle. Paista pannulla voissa tai öljyssä n. 4 minuuttia per puoli.

Jättiravunpyrstöt

12-15 jättiravunpyrstöä
suolaa
mustapippuria
puolikkaan sitruunan mehu
oliiviöljyä

Pyrstöt voit kesällä hyvin myös grillata parilalla. Kuumenna pannu kuumaksi ja lisää öljy. Paista jättiravunpyrstöjä n. 2-3 minuuttia / puoli. Nosta pieneen kulhoon ja lisää joukkoon puolikkaan sitruunan mehu. Pyöräytä myllystä vähän suolaa ja mustapippuria. Sekoita.

Korianteri-limekastike

0,5 pnt korianteria
1 prk kermaviiliä
2 valkosipulin kynttä
1 lime
1 tl sokeria

Silppua korianteri pieneksi ja lisää kermaviilin joukkoon. Raasta limestä kuori ja purista puolikkaan limen mehu mukaan. Pilko pari valkosipulin kynttä erittäin hienoksi ja lisää mukaan. Lisää sokeri. Sekoita ja anna maustua hetki jääkaapissa.

Lisäksi

Saalaattia
Majoneesia
Korianteria koristeluun
Mancegojuustoa viipaloituna

Kokoa burgerit mieluiten itse tehtyjen, juuri uunista tulleiden sämpylöiden sisään.