Ruokablogilistan kärjessä

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Kuhaa a´la Mannerheim

Marsalkka Mannerheim tunnettiin kaiken muun lisäksi aikamoisena kulinaristina. Marskilla oli toki vahvat siteet kotimaisiin makuihin, mutta vuodet ulkomailla tekivät miehestä paitsi kosmopoliitin, myös edelläkävijän. Reissujen parhaimpia makuja tuotiin tuliaisina kotiin. Mannerheimin tunnetuimpiin herkkuihin lukeutuivat tietenkin Marskin ryyppy, Vorschmack ja hieman kotoista lohikeittoa muistuttava Seljanka. Jälkiruokana Mannerheimin pöydässä oli usein tarjolla Pappilan hätävaraa. Kalaruoat olivat Marskin sydäntä lähellä ja yksi suurimmista herkuista oli Kuha, keitetyillä perunoilla ja herkkusienikastikkeella. Anopin mies oli viikonloppuna meillä kylässä ja toi tuliaisiksi tuoreita kuhafileitä, joten lähdin testimielessä Marskin jalanjäljille. Oli muuten ihan naurettavan hyvää!

4 kuhafilettä
sormisuolaa
mustapippuria
paprikajauhetta
korppujauhoa
100 g voita
5 tl piparjuuritahnaa
Tee ensin piparjuurivoi. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja piparjuuritahna keskenään. Lusikoi seos pursotinpussiin ja pursota pieniä ruusukkeita leivinpaperoidulle alustalle. Nosta lautanen pakastimeen.
Mausta kuhafileet suolalla, pippurilla ja paprikalla. Kääntele kuhafileet korppujauhoissa.
Paista kuhafileet molemmin puolin voissa kullanruskeiksi. Mannerheim diggaili kuhafileistä keitettyjen perunoiden ja herkkusienikastikkeen kanssa.

Herkkusienikastike
1 kpl salottisipuli
1 rkl voita
200g tuoreita herkkusieniä
2,5 dl kermaa
1 rkl soijakastiketta
ripaus suolaa
mustapippuria
Kuullota hienonnettu sipuli voissa. Puhdista ja lohko sienet ja lisää ne pannulle. Paista sieniin kevyt väri pintaan. Lisää kerma ja mausta. Keitä muutama minuutti kasaan. Suurusta tarvittaessa mikäli haluat kastikkeesta sakeamman.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti