Ruokablogilistan kärjessä

lauantai 2. helmikuuta 2013

Crépes Suzette




Ranskalainen jo vuosisatoja vanha perinteinen jälkiruoka. Yhden legendan mukaan Walesin prinssi, tuleva kuningas Edward VII kävi café de Paris´n terassilla Monte Carlossa vuonna 1898 ja maistoi näitä ohuita pannukakkuja. Koska jälkiruoalla ei ollut oikeastaan nimeä päätti prinssi, että sitä kutsuttaisiin nimellä Crépes Suzette, sen nuoren naisen mukaan, jonka kanssa hän niistä nautti. Toisen tarinan mukaan juuret kantaisivat aina 1600 –luvulle saakka.

Crépes:
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
3 kanamunaa
3 dl maitoa
2 rkl voita sulatettuna
2 rkl konjakkia

Sekoita jauhot, sokeri, suola munien ja maidon kanssa tasaiseksi seokseksi. Lisää voi ja konjakki. Sekoita niin ettei jää kokkareita. Siivilöi tarvittaessa. Anna taikinan seisoa pari tuntia ennen paistamista.

Kypsennä taikinasta ohuita, isoja ohukaisia kuumalla pannulla voissa. Taikinasta tulee n. 15 kreppiä.

Suzette:

100 g voita
50 g tomusokeria
1 sitruunan kuori raastettuna
3:n appelsiinin fileet, kuoret ja jäljelle jäävä mehu.
Raasta kuoret. Leikkaa fileet appelsiinin kalvoista irti ja purista loppumehu astiaan. Säästä fileet koristeluun
6 rkl Cointreauta
4 rkl konjakkia

Sekoita kaikki ainekset (paitsi appelsiinifileet) keskenään ja kiehauta niitä pari minuuttia pannulla.

Kasta jokainen paistettu kreppi seoksessa ja asettele kuumankestävään tarjoiluvatiin. Kaada paistinpannunliemi kreppien päälle. Asettele krepit haluamallasi tavalla lauteselle, koristele fileillä, sirota kreppien päälle vähän sokeria ja valele konajkkia päälle. Sytytä konjakki palamaan ja ole valmiina ottamaan aplodit vastaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti