Ruokablogilistan kärjessä

tiistai 22. lokakuuta 2013

PopChef goes Australia!


Tämä on etsintäkuulutus! Eli en ole ikävä kyllä lähdössä Australiaan, mutta kengurumaan makuja ollaan metsästämässä. Haussa ovat suvussa kulkeneet perinneruoat. Eli onko sinulla jokin ruokaohje pöytälaatikossa tai reseptivihkon välissä, joka on kulkenut suvussanne isältä pojalle tai äidiltä tyttärelle. Herkku, jonka maku vie kielesi mennessään ja jonka haluaisit säästää myös tuleville sukupolville. Nimenomaan suomalaisia perinneruokia haetaan ja tarkoituksena on päivittää niitä hieman 2010 –luvulle, perinteitä kuitenkin kunnioittaen.


Ai miten se Australia tähän liittyy? No kaverina mulla on perinteinen australialainen viinitalo Hardy´s, jonka sommelier valitsee parhaat mahdolliset viinit valituille resepteille. Lisäksi parhaan kykyni ja taitoni mukaan yritän päivittää kolme reseptiä australialaista ruokakulttuuria hyväksi käyttäen.

Haasteelliseksi projektin tekee mm. se, että Australiassa ei ole leimallista ruokakulttuuria. Australian ruokakulttuuri tunnetaan toki hyvistä raaka-aineista kuten kalasta ja äyriäisistä, hedelmistä, lihasta ja lampaasta, sekä ensiluokkaisesta juustosta. Siinä on paljon vivahteita myös englantilaisesta keittiöstä ja tottakai ne kuuluisat kengurupihvit tulevat lautaselle grillin kautta. Tunnetuin australialainen perinneruoka lienee Vegemite, joka on tehty kasviksista hiivauutteella. Vegemite on eräänlainen tahna, jonka ulkomuoto muistuttaa maapähkinävoita. Maku on suolainen, maltainen ja hiukan hapan. Ihmiset yleensä joko rakastavat tai vihaavat sitä.

Hardysin viinitalolla on sen sijaan pitkät perinteet. Thomas Hardy perusti viinitalon vuonna 1853 ja tänä päivänä tilasta huolehtii jo viides sukupolvi Hardyn perhettä. Viininteon taito, edelläkävijyys ja kokemus ovat arvoja, jotka ovat siirtyneet isältä pojalle jo 160 vuoden ajan, ja tämän perinteen voi yhä aistia Hardysin laadukkaissa viineissä. Tästä osoituksena on yli 2 miljoona lasia Hardys-viinejä, jotka nautitaan päivittäin ympäri maailman.

Kaikkien perinnereseptinsä jakaneiden kesken arvotaan 150 euron lahjakortti Royal Ravintoloihin ja lisäksi lähetän muutamalle suosikkireseptin kertoneelle kiitokseksi australialaisten ruokien keittokirjan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti