Ruokablogilistan kärjessä

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kesäkurpitsakeitto ja lohiciabatta


Kotimainen kesäkurpitsasato alkaa olla parhaimmillaan ja moni varmaan miettii mihin kaikkeen sitä kokkailluissaan voisi hyödyntää. Grillattuna ja kasvislisäkkeisiin toki tyypillisimmillään, mutta siitä saa loihdittua helpolla myös herkullista keittoa.

Viikonloppuna piipahdettiin velipojan perheen luona kylässä ja agendalla oli ensin "neljän tähden talkoita" ja illalla formaatti vaihtui "neljän tähden illalliseen".  Keittiömestarina työskentelevän broidin kanssa kohtaamiset aina jossain kohtaa päätyvät keittiöön ja niin tälläkin kertaa. Alkuruoaksi tehtiin juurikin tätä veljeni kehittelemää taivaallisen hyvää keittoa. 

3 keskikokoista kesäkurpitsaa
1 iso sipuli
0,75 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
3 dl kermaa
suolaa
mustapippuria
2 rkl sitruunamehua
öljyä

Halkaise kesäkurpitsat ja raavi sisus pois. Leikkaa reiluiksi paloiksi. Säästä pieni pala kesäkurpitsaa koristelua varten. Pilko sipuli pieneksi. Kuullota niitä öljyssä kattilassa pari minuuttia. Lisää vettä niin että kesäkurpitsat ja sipuli juuri peittyvät. Lisää joukkoon kasvisliemikuutiot ja keitä kypsäksi. Tämän jälkeen lisää kerma, sitruunamehu ja mausteet. Poraa sauvasekoittimella tasaiseksi.

Koristeluun paahdettuja kesäkurpitsakuutioita. Kaiverra sisus pois ja pilko kuorista pieniä kuutioita. Paahda öljyisellä pannulla rapeiksi. Nosta kuutiot paperin päälle kuivumaan.

Lohiciabatta

Ohuita ciabattasiivuja
Lohisulatejuustoa tai tuorejuustoa
Ruohosipulia
Parmesanjuustoa
Balsamicoa

Leikkaa ciabattasta ohuita siivuja 1/ruokailija. Paahda öljyisellä pannulla rapeiksi. Pyöräytä lohisulatejuustosta kuumennetuilla lusikoilla quenellit leivän päälle. Pilko päälle ruohosipulia ja nosta valmis leipä keiton päälle. Viimeistele annos Parmesaanilla, paahdetuilla kesäkurpitsakuutioilla ja muutamalla balsamicotipalla.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti