Ruokablogilistan kärjessä

lauantai 5. lokakuuta 2013

Popchef ja Neljän Tähden Illallinen


Tällä viikolla Nelosella nähtiin radiojuontajien Neljän tähden illallinen –jaksot ja oli suuri ilo olla mukana. Itselleni tämä oli toinen kerta, sillä jo ohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella sain kokkailla menemään. Keväällä tuli pyyntö jälleen mukaan ja kun samalle viikolle illallispöytään olivat tulossa tutut nimet sekä rakkaat työkaverit, niin eihän siitä voinut kieltäytyä. Radio Rockin Korporaation Harri Moisio on työkaveri jo lähes 20:n vuoden takaa. Rakel Liekki oli kuvausten aikana vielä Metro FM:n iltapäivässä ja hän oli käytännössä seinän takana töissä joka päivä. Susanna Laineen kanssa on puolestaan ollut ilo tehdä Suomipopin iltapäivää jo kohta vuoden päivät. Ruoka oli koko viikon herkullista, juomat eivät jääneet juomatta ja jutut pysyivät levottomina.

Tässä vielä omat reseptini kokonaisuudessaan.


Saaristolaisleipää, siikatartar, siianmätiä ja smetanaa

1 siikafilee
puolikkaan sitruunan mehu
2 rkl merisuolaa
ruohosipulia tai tilliä
valkopippuria
1 tl sokeria

Suolaa siikafilee ja anna maustua jääkaapissa vähintään neljä tuntia. Leikkaa filee pieniksi kuutioiksi, mausta sitruunamehulla, sokerilla ja valkopippurilla. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia. Stanssaa muotilla tartarmuotoon ja tarjoile mädin ja smetanan kanssa.

Saaristolaisleipä

3 teflon leipävuokaa

1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl siirappia
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoa
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoa

voiteluun siirappivettä 1/3

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon kaikki aineet. Sekoita tasaiseksi. Anna taikinan nousta 1½ tuntia liinan alla.

Voitele leipävuoat ja jaa taikina vuokiin. Paista leipiä 160 asteisessa uunissa 2 tuntia. Voitele leipiä paiston puolessa välissä siirappivedellä.

Kumoa kypsät leivät ritilälle ja voitele kauttaaltaan siirappivedellä.

Leivät ovat parhaimmillaan muutaman päivän päästä.





Poron sisäfile, maaartisokkapyree, paahdetut kasvikset ja karpalokastike.

1 poron sisäfile / nuppi
Oliiviöljyä
Rosmariinia
Mustapippuria
Suolaa

Sulata fileet. Laita vuokaan ja pippuroi. Lisää oliiviöljyä ja hiero rosmariinia pintaan. Anna marinoitua pari tuntia. Ota huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen paistamista. Lisää suola vasta pannulla. Paista kuumalla pannulla n. 3 minuuttia per puoli. Anna vetäytyä folion sisällä reilut viisi minuuttia.

Maa-artisokkapyree:

500 g maa-artisokkaa
2-3 kiinteää perunaa
suolaa
60 g voita
2 dl maitoa

Kuori maa-artisokat ja perunat. Viipaloi keskenään saman kokoisiksi paloiksi ja keitä kypsäksi. Kaada vesi pois. Lämmitä maito ja lisää siihen sulanut voi. Lisää seosta pikkuhiljaa maa-artisokkien ja perunoiden sekaan samalla kun poraat sauvasekoittimella pyreeksi. Pyreen tulee olla samettista ja kuohkeaa. Mausta suolalla.

Karpalokastike:

2 pientä salottisipulia
pieni pala voita
n.80 g karpaloita
0,5 dl balsamiviinietikkaa
6 dl demi glacea
suolaa, mustapippuria, sokeria

Pilko salotit ja freesaa niitä hetki voissa kattilassa. Lisää karpalot ja jatka freesausta vielä hetki. Lisää balsamiviinietikka ja demi glace. Keitä 5 min. Siivilöi kastike toiseen kattilaan ja puserra siivilän läpi se mitä siivilän läpi menee. Jatka keittämistä hetki jotta kastike hieman sakenee. Mausta suolalla, mustapippurilla ja riittävällä määrällä sokeria ettei kastike maistu karvaalta.

Paahdetut kasvikset:

Lanttua
Porkkanaa
Varsiselleriä
Sipulia
Hunajaa
Suolaa
Pippuria
Oliiviöljyä

Pilko kasvikset pieniksi kuutioiksi. Laita vuokaan ja lisää loput ainekset oman maun mukaan ja sekoita. Heitä vuoka uuniin. 175 astetta ja 30-40 minuuttia, niin että kasvikset vähän pehmenevät. Käytä kasvikset vielä kuumalla pannulla hieman ennen tarjoilua ja nappaa niihin paahteinen pinta.





Maailman parhaat browniet

200g tummaa suklaata
2,5 dl sokeria
200g voita
1 tl vaniljasokeria
5 kpl munaa
1,75 dl vehnäjauhoja
0,75 dl kaakaojauhetta (Van Houten)

Voitele ja jauhota 20 x 30 cm vuoka. Sulata suklaa joko mikrossa tai paksupohjaisessa kattilassa liedellä. Anna jäähtyä hetki. Mittaa kulhoon sokeri, sulanut voi ja vaniljasokeri. Vatkaa vaahdoksi. Vatkaa munat yksitellen mukaan ja lopuksi lisää sulatettu suklaa. Sekoita keskenään vehnäjauho ja kaakaojauhe, lisää taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa keskitasolla n. Puoli tuntia. Brownie saa olla keskeltä hieman kostea.
Brownie on mitä parhain kaveri vaniljajäätelölle ja vadelmamelballe

Vadelmamelba

200g vadelmia
2 rkl tomusokeria
1 tl sitruunamehua

Poraa vadelmat, tomusokeri ja sitruunamehu sauvaskoittimella tasaiseksi massaksi. Painele seos siivilän läpi niin että siemenet jäävät siivilään. Ulkomaisia vadelmia käyttäessäsi kannattaa kuumentaa niitä ensin pari minuuttia kiehuvassa vedessä. Säästä muutama vadelma koristeluun. Viimeistele annos parilla mintunlehdellä ja marenkimuruilla.




8 kommenttia:

  1. Katsoin ohjelman ja aion kokeilla ohjeillasi ainakin brownit, ehkä koko menun, koska se on niin HYVÄ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Jos teet koko menun kannattaa saaristolaisleipä tehdä ennakkoon. Se on parhaimmillaan vasta 2-3 päivää paistamisesta

      Poista
    2. Moi,
      Viime perjantaina valmistin ateriakokonaisuutesi pl. karpalokastike, jonka tein eri ohjeella. En löytänyt demi-glacea, joten valmistin kastikkeen karpaloista ja punaviinistä. Hyvää tuli.
      Vieraat olivat otettuja ja myös itse olin oikein tyytyväinen lopputulokseen, joten kiitokset sinulle hyvista ohjeista!

      Poista
    3. Kiitos palautteesta ja hienoa että keräsit pisteet kotiin!
      Hyviä kokkauksia jatkossakin

      Poista
  2. Kiitos Sami pulled pork -reseptistä!

    VastaaPoista
  3. moi! miten saaristolaisleipä kannattaa säilyttää tuo 2-3 päivää? Pussissa/kylmässä/huoneenlämmössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esim. leipäpusissa ja jääkaapissa. Jääkaapissa säilytettynä säilyy hyvänä helposti jopa kolme viikkoa.

      Poista