Ruokablogilistan kärjessä

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Mummon lihakukko


Mulla oli pikkupoikana suuri ilo ja kunnia viettää kaikki kesät Pohjois-Karjalassa mummoni perinneherkkujen äärellä. Sultsinat, vatruskat, karjalanpiirakat, karjalanpaistit ja monet muut klassikot olivat aina odottamassa, kun kesälomat alkoivat. Yksi oli ylitse muiden eikä sitä herkkua kauppojen hyllyiltä ikävä kyllä saa. Oman mummon tekemä lihakukko menee heittämällä omalle all time suosikkiruoat top 3 listalle!

Savolaiset ovat onnistuneet brändäämään kalakukon niin, että se tunnetaan ympäri suomen, mutta jostain syystä pohjoiskarjalaiset eivät ole lihakukolla onnistuneet samaan.

Legendan mukaan lihakukkoja leivottiin ennen vanhaan reissuevääksi, kun talon miehet lähtivät savottaan. Reppuun pakattiin pullo maitoa ja emännän leipoma kukko. Lihakukko oli mitä mainion ja helpoin eväs, sillä siinä yhdistyvät hyvä leipä ja lihat samassa paketissa.

Oma mummoni jaksaa edelleen leipoa lihakukon odottamaan, kun siellä suunnalla tulee vierailtua. Koska nykyään näitä vierailuja tulee tehtyä harvemmin, halusin ottaa reseptin talteen ja pitää huolen siitä, että voin palata lapsuuteni makumaailmaan aina halutessani. Ikävä kyllä totuus on kuitenkin, että eihän se ihan samalta maistu kuin mummolan vanhassa leivinuunissa leivottu.
Voita kylkeen, lasi maitoa ja bon appetit!

Vanha taikinajuuri 150-350 g
1L vettä
½ pala hiivaa
Ruisjauhoja 2/3
Karkeita vehnäjauhoja 1/3
 1 rkl suolaa

vähän reilu kilo naudan - ja sian ulko- tai sisäpaistia
n. 1 dl riisiä
Suolaa
Mustapippuria

Taikina leivotaan leipätaikinan tavoin (kohotetaan) ja kaulitaan n 1,5 cm paksuiseksi. Pohjalle lisätään riisiä.
Lihat pilkotaan sopiviksi paloiksi. Puolet sikaa, puolet nautaa.
Levitä lihat taikinalevylle riisien päälle. Mausta lihat
Sulje kuori, vettä apuna käyttäen ja laita heti uuniin.
Paista alkuun 250 asteessa n. 10 min ja sen jälkeen 1,5 tuntia 160 asteessa.
Voitele valmis kukko voilla ja pakkaa tiiviisti voipaperiin ja folioon. Hauduta pakettia liinaan käärittynä 3-4 tuntia.



4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Onko tuo riisi kukon "itkemisen" takia? Tein ensimmäisen lanttukukkoni viikko sitten ja oli hyvää. Seuraavaksi lihakukkoa vääntämään. Joensuusta Kuopioon muuttaneena voin vain todeta ettei täällä lanttu- ja lihakukkoja tahdo löytää mistään.

    VastaaPoista
  3. Juurikin sitä "itkemistä" varten. Mehukkuus säilyy pitkälti riisien ansiosta

    VastaaPoista
  4. Kiitos reseptistä, nyt on testattu ja kuorikin onnistui! Tein hiukan omanlaisen version eli lisäsin vaan joukkoon hieman esikeitettyjä kasviksia (porkkanaa ja lanttua) ja sipulia. Ja oli kyllä tosi hyvää! :)

    VastaaPoista