Ruokablogilistan kärjessä

lauantai 21. joulukuuta 2013

Saaristolaisleipä


Itse tehty saaristolaisleipä vaatii vähän aikaa, mutta lopputulos pesee kaupan valmiit leivät mennen tullen. Joulupöytään leipä istuu vähintään yhtä hyvin kuin kinkulle sinappihuntu. Maukas ja riittoisa saaristolaisleipä toimii loistavasti ihan sellaisenaan, mutta siitä saa helposti gourmet alkupalan graavisiian, mädin, tillin ja smetanan kera. Viisi vuotta sitten leivoin tätä ensimmäisen kerran ja sen jälkeen se on kuulunut joulupöytään joka vuosi yhtenä tärkeimpänä elementtinä.


3 teflon leipävuokaa

1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl siirappia
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoa
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoa

voiteluun siirappivettä 1/3

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja sekoita joukkoon kaikki aineet. Sekoita tasaiseksi. Anna taikinan nousta 1½ tuntia liinan alla.
Voitele leipävuoat ja jaa taikina vuokiin. Paista leipiä 160 asteisessa uunissa 2 tuntia. Voitele leipiä paiston puolessa välissä siirappivedellä.
Kumoa kypsät leivät ritilälle ja voitele kauttaaltaan siirappivedellä.
Leivät ovat parhaimmillaan muutaman päivän päästä.


3 kommenttia:

  1. Leivoin tällä ohjeella ja on todella maukas leipä!

    VastaaPoista
  2. Tää ohje on suoraan Dansukkerin sivulta ja mainostat omanasi!!!

    VastaaPoista
  3. Tää ohje on suoraan Dansukkerin sivulta ja mainostat omanasi!!!

    VastaaPoista