Ruokablogilistan kärjessä

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ribsit, puikulaperunapaistos pekonikääreessä ja vuohenjuustokreemi


Porsaan kylkipalat eli Ribsit ovat mitä mainiointa herkkua viikonloppuun, sillä marinointi ja kypsyttely vaatii vähän aikaa. Kesällä grillikauden ollessa parhaimmillaan Ribsit ovat oiva grillibileiden sankari, mutta tapoja niiden valmistamiseen on useita, myös muina vuodenaikoina. Ilman grilliä se onnistuu hyvin mm. tällä Chef Jouni Törmäiseltä lainatulla reseptillä. Tein siihen pientä viilausta ja muokkasin sen nimenomaan grillittömillekin sopivaksi. Kaveriksi kun tekee pekoniin käärityn puikulaperunapaistoksen ja vuohenjuustokreemin, aletaan olla asian ytimessä.

1,5 kg porsaankylkeä
8 klp valkosipulinkynttä
2 tl  suolaa
2 oksaa rosmariinia
2 rkl ruokosokeria
2 rkl balsamiviinietikkaa
1 tl cayennenpippuria
1 tl mustapippuria

Glaseerauskastike

Lihoista valunut neste
4 dl kuumaa vettä
2 dl balsamiviinietikkaa
1 dl ruokosokeria

Kuori valkosipulinkynnet ja pilko ne pieneksi silpuksi. Lisää suola, rosmariini, ruokosokeri, balsamiviinietikka ja pippurit. Sekoita aineksista tasainen tahna sauvasekoittimella. Hiero tahna tasaisesti kylkien päälle. Lado annospaloiksi leikatut kylkipalat uunivuokaan ja anna marinoitua jääkaapissa yön yli.

Seuraavana päivänä kaada uunivuoan pohjalle pari desilitraa vettä ja peitä vuoka tiukasti foliolla. Kypsennä lihoja 220 asteisessa uunissa kaksi tuntia.

Kun porsaankyljet ovat kypsiä, tee glaseerauskastike. Kaada lihoista valunut neste kattilaan ja lisää sekaan kuuma vesi, balsamiviinietikka ja ruokosokeri. Keittele kasaan vajaa tunti, kunnes jäljellä on 2-3 dl kastiketta.  Anna jäähtyä ja nosta kastike sen jälkeen jääkaappiin vajaaksi pariksi tunniksi. Pinnalle jähmettyy hieman rasvaa, joka kannattaa kuoria pois.

Kuumenna uuni 225 asteiseksi ja voitele kyljet kauttaaltaan kastikkeella. Kypsennä n. 15-20 minuuttia. Valele kastiketta puolessa välissä. Ribsit ovat valmiit, kun liha on kuumaa ja pinta on sopivasti paahtunut. Sivele glaseerauskastiketta ribsien pintaan vielä ennen tarjoilua. Ripottele pinnalle korianteria.


Puikulaperunapaistos pekonikääreessä

800 g puikulaperunaa
3 munankeltuaista
1 tl perunajauhoa
8 pekoniviipaletta
tuoretta persiljaa
tuoretta basilikaa
suolaa
pippuria

Kuori ja keitä perunat kypsiksi. Muussaa perunat ja sekoita joukkoon munankeltuaiset, perunajauhot, persilja- ja basilikasilppu, suola ja pippuri. Kääri perunaseos leivinpaperia hyväksi käyttäen n. 6 cm paksuiseksi rullaksi ja leikkaa kääröstä n. 5cm paksuja paloja. Voit tehdä kiekot myös suoraan stanssia hyväksi käyttäen. Kääri palat pekonilla ja paista kääröjä pannulla kummaltakin puolelta niin, että ne saavat vähän väriä. Sen jälkeen nosta kääröt uunipellille ja kypsennä 200 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

Vuohenjuustokreemi

200g vuohenjuustoa
50 g sulatejuustoa

Sekoita vuohenjuusto ja sulatejuusto sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Muotoile lusikoilla massasta palloja.  



2 kommenttia:

  1. Kerrassaan mahtavat ribsit, ja koko ateria, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Löysin tän reseptin muutama vuosi sitten,senkoommin en ole muulla ohjeella yrittänytkään tehdä!!koska nämä ovat NIIN hyviä!!!Sanottakoon vielä,et olen ammattikokki,enkä yleensä juuri reseptejä käytä,kaikki menee mutu-tuntumalla,mut tää resepti on hurmannu niin,et täytyy aina noudattaa!!Nytkin meni 2kg maustumaan jääkaappiin,Kiitos SamiKuronen! ps.olet muutenkin yksi suosikkijuontajani joka paikassa!

    VastaaPoista